Tunnetko oikeasti itsesi?

Minä en voi sanoa että tuntisin itseni täysin fyysisesti tai henkisesti. Uskallan myös epäillä jos vastasit että tunnet itsesi.

Me koostumme kaikista pikkutarkoista fyysisistä osista, mitä lääketiedekään ei ole osannut selittää. Miksi yleensä elämme, kuinka se on mahdollista. Mikä pitää meidät liikkeessä ja saa sydämen sykkimään. On tehty kuva miten ihminen on koostunut; hermot, luut, lihakset, kalvot, verisuonet jne. Mutta tuo yleiskuvakaan ei päde meidän kaikkien kohdalla. Minulta puuttuu selästä kaksi okahaaraketta mutta on kaksi kaulakylkiluuta 🙂 Heti poikkean jo luiden osalta kaavasta.

Meillä kaikilla on poikkavaisuuksia ja mitä paremmin tiedostat erilaisuudet, sen helpompaa on pitää itsestä huolta. Kuuntelet kehoa ja annat sille sitä mitä se tarvitsee. Tuo ei useinkaan ole minkään kunto-ohjelman tai ruokakuurin mukaista, mutta se on juuri sinulle mitä tarvitset.

Hiljenny ja kuulostele missä kohdassa kehossasi on poikkeava tunne, mitä se haluaa sinulle kertoa? Näin yksinkertaista se on. Mutta että kohtaat oman fyysisisen kehosi ja ihan oikeasti haluat kuunnella sitä – se pystyy kyllä kertomaan vaikka mitä.

Kehosi voi kertoa sellaisia asioita mitä sinä et tietoisessa mielessä edes ole koskaan ajatellut tai tiennyt. Hoidan ihmisiä jäsenkorjauksella, keho on uskomaton rollikello!

Vielä mielenkiintoisempi on meidän henkinen tai psyykkinen minä. Kuka sinä olet? Pysähdy ja mieti. Se ei ole niin helppoa kuin ajatellaan. Sana rooli on saanut negatiivisia vivahteita. Me tarvitsemme niitä toimiaksemme tässä ihmisten luomassa yhteiskunnassa.

Kiinnitä huomio siihen miten käyttäydyt vaikka kaupassa, töissä, kotona perheen kanssa, ystävien seurassa … Huomaat että käytöksessä on eroja ja jopa suuria eroja! Sinulla on rooli joka tilanteeseen ja sitä roolia hallinnoi tietoinen mielesi/egosi.

Kun osaat erotella nuo roolit ja tiedostat että esität niitä tietynlaisissa tilanteissa, olet jo pitkällä. Tulet töistä kotiin ja osaat laittaa työroolin naulakkoon ja otat kotiroolin käyttöön. Rooli on hyvä palvelija mutta huono isäntä, kuten tuli (hyvin moni asia on samoin).

Jokainen rooli peittää sinun todellisen minäsi. Kaikki roolisuoritukset vievät energiaasi. Rooli voi viedä sinut aivan liian syvälle ikäviin tunteisiin tai liian rehvakkaaseen hauskanpitoon, voimasi loppuvat ennenpitkään.

Egosi uskottelee sinulle että sinä olet joku rooli, väärin! Mitä paremmin opit tuntemaan roolisi, sitä paremmin pääset erottamaan myös egosi ja todellisen itsesi. Meidän tulee jatkaa näyttelemistä joissakin rooleissa, mutta ajan kuluessa huomaat roolit, jotka eivät palvele sinua enää, heitä ne pois.

Yhteiskuntamme pitää muuttua todella paljon, jotta voisimme olla ja elää juuri sellalisena kuin olemme. Mutta toivon että kun kuuntelet ystäväsi haasteita, heitä roolisi roskapöntöön! Mikään rooli ei anna sinulle mahdollisuutta olla looginen, puolueeton tai sydämestä käsin empaattinen.

Me pelkäämme että haavoitumme jos meillä ei ole jotain suojaa edessä, totta, tuo vaara on olemassa. Voit toisaalta ajatella että vaikka välillä sattuu, olet ainakin rehellinen itsellesi. Voiko roolin kautta olla edes aidosti onnellinen?

Minä en pysty siihen että olisin täysin avoin, tarvitsen suojaa ja rooleja suoriutuakseni erilaisista tehtävistä. Haaveilen kuitenkin että jonain päivänä asia on toisin – sitten ehkä kun voimme kommunikoida telepaattisesti.

Ego on taas jo niis suuri kokonaisuus että palaan tähän toisen kerran, rakkaudella!