Metsänpeittoon

Haluaisitko mennä piiloon nykymaailmaa?

Näkisit muut mutta muut eivät näe sinua.

Se on mahdollista kun saat syvän yhteyden luontoon. Ennen peloteltiin lapsia että jos he eivät ole kilttejä, he joutuvat metsän peittoon. Tosin se oli vain pelottelua. Metsän tai luonnon peittoon voi kyllä mennä ja tulla pois kun haluaa.

Todella vapauttavaa.

Isoisäni kiusasi minua lapsena menemällä metsänpeittoon kun olimme marjoja keräämässä. Hän vain istui kannolla vieressäsi ja hävisi näkyvistä. Minä sain tietysti jonkinlaisen raivokohtauksen kun olin etsinyt häntä metsästä ja sitten näin että hän istuu samalla kannolla kuin aikaisemmin.

Tiesitkö että luonnon eläimet osaavat sen luonnostaan, se on heille suojautumiskeino ihmisiä kohtaan.

Olin kerran metsässä isolla aukiolla, missä tein nuotion ja keitin nokipannukahvit. Vähän matkan päässä oli lähde mistä hain vettä ”säikäyttääkseni” valmiin kahvin. Kävelin kaikessa rauhassa nuotiolle. Alitajuntani kertoi että jotain on muuttunut siinä maisemassa, mutta en nähnyt aukiolla mitään outoa. Kunnes karhu heilahti. Hän istui nuotion toisella puolella oli tutkinut reppuni.

Heilahtamiseen asti karhu oli täysin läpinäkyvä minulle.

Karhulle ei kelvannut tuore kahvi ja hän hitaasti nousi ylös ja lähti lönkyttelemään vastakkaiseeen suuntaan. En voinut olla nauramatta ja kyyneleet virtasi silmistäni – hän teki aivan saman kepposen kuin ukkini aikoinaan. Mitään negatiivista energiaa siinä ei ollut.

Usein liikun metsässä ja minulla on sellainen tunne että minua tarkkaillaan, se on osunut oikeaan. Olen kävellyt päin hirven jalkoja, kulkenut susien reitillä ja kuinka monta muuta eläintä on seurannut minua ihan vierestä, sitä ei voi tietää. Niin kauan kun eläimet pysyttelevät paikoillaan, niitä ihminen ei näe.

Tämän saman voi tehdä myös tämä eläin jota kutsutaan homo sapiens sapiens. Syvä yhteys luontoon ja hups olet näkymättömissä. Kun sen aikoinaan keksin, olen sitä käyttänyt suojautumiseen, oman rauhan ylläpitämiseen ja kiusallani.

Minulle on helpointa sulautua luontoon puiden ja kivien luona.

Eräs vanhempi nainen kertoi että hän teki sitä kun eli kiirevuosia ja tarvitsi itselleen aikaa ja energiaa. Omat solut yhtyvät luontoon ja sitten voi kerätä ne taas yhteen ja jatkaa aivan toisena ihmisenä

Tästä tietysti ei saa kuvan tapaista todistusaineistoa mutta yksi kuva vahingossa tuli kun olin ystäväni kanssa pyhässä paikassa. Siinä minä olen jo suurimmaks osaksi muuttunut luonnoksi, osa kasvoista näkyy vielä. Huom. Meillä oli samanväriset takit. Ystäväni kertoi että kokemus oli ainutlaatuinen.

Karkuun maailman hulluutta, voiko parempaa ajatella. Kaikki on kiinni sinun pyhästä yhteydestäsi luoontoon, kuten esivanhemmillamme oli.

Eikö olisi kiehtovaa?